Dosentti Markku Myllykangas ei ole lääkäri

Tänään 20.2.2010 kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipideosastolla (C9) dosentti Markku Myllykangas Itä-Suomen yliopistosta otsikolla "Aniharva potilas hyötyy ennalta ehkäisevästä lääkinnästä" (Otsikko ehkä on HS:n toimittajan keksimä).

Mainittakoon, että Myllykangas ei ole lääkäri eikä siten ole yhdellekään potilaalle kirjoittanut lääkkeitä sydäntautien tai verenpainetaudin hoitoon.

Kuitenkin hän dosentin arvovallalla toitottaa kielteistä suhtautumistaan lääkkeiden käyttöön. Moni lukija luulee hänen olevan lääkäri koulutukseltaan. Siinä suhteessa hänessä on valelääkärin piirteitä.

Olen kirjoittanut samasta aiheesta vuonna 2007.

Helsingin Sanomat pelottelee potilaat kuoliaaksi

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla ( HS 18.2.2010 A2) oli artikkeli otsikolla "Sairaaksi tutkittu kansa".

Artikkelissa kritisoidaan suomalaista tapaa hoitaa verenpainetautia ja korkeaa kolesterolia.

Alapuolella oleva kuva kertoo, että 40 vuodessa on sepelvaltimotautikuolleisuus Suomessa vähentynyt miehillä 80 prosenttia ja naisilla ennestään matala sepelvaltimotautikuolleisuus on parantunut entisestään.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: Suomessa tehdyt hoitoratkaisut ovat oikeita. Jatketaan samalla tiellä. Nykyisellä hoitokäytännöllä on pelastettu kymmeniä tuhansia ihmisiä ennenaikaiselta kuolemalta.




Lähde: Tilastokeskus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Onko Ruotsi demokraattinen valtio ?

YLE Uutiset kertoo Ruotsin kokoomuksen ostaneen äänestäjiä jäsenäänestykseen.
Näin oli yritetty saada tiettyjä henkilöitä ehdolle valtiopäivävaaleihin.

Kommentti: Tapaus kertoo, miksi Suomeen ei saa tuoda eduskuntavaaleihin pitkiä listoja.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Kirjoituksiani

Tässä on kokelma viime vuosina tekemistäni lääketieteellisistä kirjoituksista ja esitelmistä. Linkillä pääsee alkuperäiseen esitelmään:

1. Bisfosfonaatit ja parathormoni osteoporoosin hoidossa v.2007

2. Fibromyalgia 2006

3. Glukosamiinit ja nivelrikko v.2006

4. Kalsium, D-vitamiini ja luusto v.2007

5. Niskakipu 2009

6. Polymyalgia rheumatica ja jättisoluarteriitti v.2008

7. Rasvasolu, ylipaino ja ruokavalio v.2008

8. Statiinit ja lihaskudos v.2005

9. TNF-salpaajat reumasairauksien ja muiden sairauksien hoidossa 2009

I Am Israel

Via History News Network VIDEO

Ovi karttapalvelu

Nokian karttapalvelun voi ladata ilmaiseksi omalle titetokoneelle.