maanantai 28. toukokuuta 2012

Lapset, nuoret ja perheet

Tänä iltana A-studiossa Päivi Räsänen ja Matti Rimpelä pohdiskelivat Hyvinkään ampumakohtauksen syitä.

Keskustelussa kävi ilmi, että pitäisi antaa yhteiskunnan varoja aikaisempaa enemmän lasten ja nuorten hyvinvointiin ja sosiaalisiin taitoihin.

Ehdotuksia:
1. Lapsiperheille kodinhoitajan apua tarvittaessa.
2. Lapsilisien nosto
3. Lapsivähennyksen nosto verotuksessa
4. Taloudellista tukea lasten ja nuorten ohjattuun vapaa-ajan viettoon.

Tämä kaikki maksaa mutta jotain on tehtävä murhakierteen, pahoinvoinnin ja pahuuden pysäyttämiseksi.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Espoon tuomiokirkko


Espoonjoki  Klikkaa kuvaa

perjantai 25. toukokuuta 2012

Google ja lääketiede

Olen päivittämässä tietojani nivelreuman immunologiasta.

Tähän tarkoitukseen ovat Google sekä Pubmed erinomaisia apuvälineitä.

Pubmedista löytyvät kaikki biolääketieteen tieteelliset julkaisut abstrakteineen.

Googlella löytyvät  monet alkuperäisjulkaisut kokotekstimuodossa kuvineen.

Tieteen teko ja harrastaminen on käynyt todella vaivattomaksi. Enää ei tarvita valokopioita

mappivuorineen, koska julkaisut voi taltioida ulkoiselle kovalevylle.

Jossain määrin huvittavaksi ongelmaksi on osottautunut Terveystieteiden keskuskirjasto (Terkko), joka ei edes

korvausta vastaan anna käyttöoikeutta elektronisiin lääketieteen lehtiinsä.

Terkon sivuilla lukee:
"Maksullisia käyttölupia myönnetään pääsääntöisesti kahdelle asiakasryhmälle:
  • Yliopiston ulkopuolisia yrityksille ja yhteisöille
  • Yliopiston omille yksiköille, jotka harjoittavat maksullista palvelutoimintaa."
Sen mukaan maksua vastaan Terkko ja Helsingin yliopisto myöntäisivät elektronisten kehtiensä käyttölupia Yliopiston ulkopuolisille yrityksille.

Tästä rohkaistuneena anoin käyttölupaa Terkon elektronisiin lehtiin oman yritykseni puitteissa. Myyn reumalääkärin palveluja lähiseudun kunnille yritykseni kautta.



Kirjoitin Helsingin Yliopiston lupaosastolle 14.5.2012:
"Onko mahdollista saada käyttölupa Nelli-portaalin lehtien lukuun  
kirjaston ulkopuolella yritykseni puitteissa joko maksuttomana tai  
maksullisena.


Omistan lääkäripalveluja myyvän yrityksen, joka myy reumatologin  
palveluja kunnille.

Reuman hoitoon liittyvien tietojen ylläpitämiseksi,luen HY  
Nelliportaalin lääketieteen lehtiä.

Pekka Nykänen
LKT
Sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri"


Sai vastauksen 15.5.2012:
"Hyvä Pekka Nykänen

Käyttölupia ei voi myydä e-aineistojen käyttöä varten, se on e-aineistojen
ehdottoman vakavaa lisenssiehtojen rikkomista.

Vastaavasti aineistoja ei saa lisenssiehtojen mukaisesti  käyttää yritystoiminnassa vaan ainoastaan opiskelussa. Mm. Medline myy e-aneistoja aineistoja lääkäriasemille tms. yksityisille tahoille."

Johtopäätökseni:
Tutlkitse viimeisen tekstin siten, että lukiessani potilaan hoitoon liittyvän julkaisun ei kyseessä ole opiskelu vaan yritystoiminta, koska hoidan potilaita yksityislääkärinä.


Tietenkin voin mennä Terveystieteiden keskuskirjastoon lukemaan elektronisia lehtiä kuten kuka tahansa kansalainen. Näin olen tehnytkin. Ihmettelen vain, miksi Helsingin Yliopisto kertoo sivuillaan myöntävänsä elektronisten ainoistojen käyttölupia ulkopuolisille yrityksille mutta niitä kysyttäessä vastaa, että tämä on ehdottomasti kiellettyä toimintaa.

Minua kiinnostaisi tietää, saavatko esimerkiksi Orion ja muuta isot lääkefirmat käyttää Terkon Nelliportaalia maksua vastaan ?  Tämän ehkä joku tietää. 

Tuntuu omituiselta,vaikka olen valmis maksamaan käyvän hinnan Nelli-portaalin käytöstä siis opiskelua varten, ei Terkko sekä HY siihen suostu, ei sitten millään. HY:llä olisi mahdollisuus tehdä jopa pientä voittoa. 

Totean sosialistisen ideologian vielä olevan vallalla yliopistossa.  Markkinatalouden mekanismeista ei tunnu olevan tajua. Selitys voi olla niinkin yksinkertainen, että valtion virkamies karttaa kaikkia toimenpiteitä, jotka lisäisivät hänen työmääräänsä ja vaivannäköään. Ei ole tarvetta kehittää tuotetta kaupallisessa mielessä.







torstai 24. toukokuuta 2012

August Strindberg

Jag började läsa Strindberg bok "Inferno".

Åtminstone början är excellent.

Kävelypäiväkirja 22.5.2012

Tunnin kävelylenkki reipasta kävelyvauhtia ei paljoa hengästytä. Suoritus tuntuu lähinnä reisilihaksissa.
Kävelyn yhteydessä tulee tarkkailtua ympäristöä enemmän kuin juostessa.

Espoon keskuspuistoon on rakennettu "Sunanportti".  Siitä kuva alapuolella.



Klikkaa kuvia




Rentukat kukkivat kuntoradan varrella





Mustarastaspariskunta ehkä oli pesimäpuuhissa

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kävelypäiväkirja 20.5.2012

Alaselkäni ei kerta kaikkiaan kestä juoksua. Siksi siirryin liikunnan osalta kävelyyn. Tänään meni tunnin kävelylenkki ilman ongemia. Reisilihaksiin tuli lievää väsymistä.
Ehkä kokeilen jatkossa sauvakävelyä, johon olen tähän asti suhtautunut varauksella.

Reipastahtinen kävely ja hidas hölkkä ovat varmaan kuntoilun kannalta aika lähellä toisinaan.

Ravintopäiväkirja 20.5.2012

Suomen parasta ruisleipää tekee Suur-Savon leipomo Mikkelissä.

Leipä on nimeltään "Marskin arinaruisleipä".

Espoossa sitä saa mm. S-marketista.

Leipä sisältää 100 grammassa:

energiaa 1000 kJ = 240 kcal
proteiinia 9 g
hiilihydraatteja 46 g, joista lisätyn sokerin osuus 0.9 g
rasvaa 1.6 g, joista tyydytteineitä rasvahappoja 0.3 g
ravintokuituja 7.4 g
natriumia 0.4 g

lauantai 19. toukokuuta 2012

Ravintopäiväkirja 19.5.2012

Vesi.

Kraanavesi voidaan makunsa puolesta jakaa kahteen ryhmään.

A. Vesi  maistuu suussa raikkaalta ja puhtaalta. Ei tunnu ylimääräisiä kemikaaleja makuhermopäätteissä.

B. Vesi maistuu oudolta ja sitä juo vain tosijanoisena mutta ei huvikseen.


Toimme ryhmän A vettä  puolentoista litran muovipulloissa Ristiinasta. Ristiinan vesi on parasta A luokkaa. Samaan ryhmään laittaisin Kittilän kirkonkylän veden, joka tulee tuntureilta hiekkamaiden läpi ja on lähes lähdevettä.

Samaa ei voi sanoa Espoon vedestä, joka tulee Bodom-järjestä ja vastaavista paikoista. Sen joudun ainakin toistaiseksi laittamaan B ryhmään.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Juoksupäiväkirja 14.5.2012

Juoksun alussa tuntui ristiselässä kipua joka askeleella. Siksi päätin kävellä mahdollisimman lujaa 6.5 km matkan. Ajaksi tuli 60 minuuttia eli reipas kävely oli viisi minuuttia hitaampi kuin hidas juoksu. Kävellen en onnistunut saamaan itseäni hengästymään eikä jaloista loppunut voima. Teknisesnä suorituksena pidän kuitenkin hidasta juoksua miellyttävämpänä.
Ehkä parin kuukauden treenauksen jälkeen olen onnistunut hankkimaan ristiselkään risti-suoliluunivelten seutuun lievän tulehdusreaktion. Luukudoksessa mahdollisesti tapahtuu pientä rakenteen muutosta.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Juoksupäiväkirja 11.5.2012

Edelleen entinen aika 55 minuuttia. Pieniä merkkejä ilmenee, että vartalolihakset alkavat osallistua juoksutapahtumaan. Samoin juoksuaskeleen pituus hiukan pyrkii pitenemään.  Jyrkimmässä ylämäessä älysin panna kädet vatkaamaan, jolloin pohjelihakset pääsivät vähemmällä.
Edelleen on mielenkiintoista seurata, miten elimistö reagoi 4-7 kertaa viikossa tapahtuvalle vajaan tunnin juoksusuoritukselle. Pientä adaptaatiota tapahtuu siellä sun täällä.

Erno Paasilinna

Olen lukenut Erno Paasilinnan (1935-2000)  muistelmateosta "Tähänastisen elämäni kirjaimet" vuodelta 1996
122/472 sivua.

Kirjan alkumetreillä on kovin paljon samoja elementtejä kuin Kalervo Palsan (1947-1987) päiväkirjoissa 1962-1987.

Molemmat asuivat lapsuutensa Lapissa parin sadan kilometrin päässä toisistaan. Erno kylläkin oli 12 vuotta vanhempi.   Molempien nuoruudelle oli tyypillistä nuoruuden köyhyys ja yksinäisyys, josta he pyrkivät taistelemaan ulos.

Paasilinnan elämäkerran tekstille on tyypillistä välillä inhorealistinen rehellisyys.

torstai 10. toukokuuta 2012

Juoksupäiväkirja 10.5.2012

Elimistö tuntuu paremmin hyväksyvän joka toinen päivä tapahtuvan juoksusuorituksen.
Tänään aika 53 minuuttia eli minuuttia lähti aikaa pois ilman suurempaa ponnistelua.
Samoin verenpainelääke losartaanin aloituksesta ehkä on hyötyä juoksusuoritukselle.
Paino oli juoksun  jälkeen  80.6 kg eli hitaasti lähestytään maagista 80 kilogramman rajaa.
Nähtävästi edelleen rasvakudoksessa tapahtuu hajoamista mutta vastaavasti raajalihaksissa tapahtuu vahvistumista.  Pitäisi kontrolloida veren LDL-kolesterolitaso.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Juoksupäiväkirja 8.5.2012

Aika 54 minuuttia eli sama kuin aikaisemmin. Kuntoradan pituus on 4.3 km ja päälle tulee juoksua lämpöputken päällä noin 2 km. Arvioisin koko matkaksi 6.5 km. Nopeus on siten noin neljäsosa huippu-urheilijoiden nopeudesta.
Vaikka kuukausi sitten verenpaineet pysyivät normaaleina ilman lääkitystä, olen joutunut aloittamaan losartaanin uudelleen verenpainetason lähdettyä uudelleen nousuun.
Samoin paino pysyy itsepäisesti tasolla 81 kg.
Suurin hyöty on ollut kasvojen ahavoituminen.
Nähtävästi meikäläisen ikäisellä ( 64 v) fyysinen kunto kohentuu todella hitaasti nuorisoon verrattuna.
Arkielämässä kunnon nousu näkyy siten, että väsyminen on vähentynyt.


lauantai 5. toukokuuta 2012

Johtajien palkat

Tänä iltana TV:n haastattelussa Jorma Ollila kertoi Suomen johtajien palkkojen olevan Norjan tasoa.
Samalla hän toivoi duunaritasolla maltillista palkkakehitystä.

Miten on, voitaisiinko duunareille sallia myös Norjan palkkataso ?

USA:ssa on huomattu, että rahojen keskittäminen yhdelle prosentille väestöstä syö pohjan kulutukselta. BKT ja hyvinvointi eivät nouse, kun duunarit eivät palkallaan kykene ostamaan tavaroita eikä palveluita.  Sama koskee Suomea.  Ratkaisu Suomen ongelmiin ei ole johtajien Amerikan tasoiset palkat ja duunareille Kiinan tasoiset palkat. Muuta pitää keksiä ja se on Kiinassa demokratiavajeen korjaaminen.

Juoksupäiväkirja 5.5.2012

Vakiolenkki sujui aika kevyesti. Aika 55 minuttia kuten aikaisemmin. Pieniä merkkejä kunnon noususta alkaa ilmetä kuukauden harjoituksen jälkeen. Reitin jyrkin nousu taittui aikaisempaa kevyemmin. Huomaan myös yläraajojen ja hartioiden alkavan osallistua aikaisempaa enemmän juoksusuoritukseen. Myös merkkejä nelipäisen reisilihaksen aktivoitumisesta ilmenee.
Kahden pakollisen välipäivän jälkeen juoksu toimi kevyemmin. Hiukan ihmettelen ensimmäisen 15 minuutin aikana ilmenevää hengästymistä. Tosin alkumatka on tasaista nousua.
Tavoitteena on juosta ensi syksynä  sama matka 45-55 minuuttiin pahemmin hengästymättä tai väsymättä.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Yliopiston pääsykokeet

Aiheesta on kommentteja Helsingin Sanomissa 4.5.2012.

Monet kommentoijat haluavat luopua pääsykokeista. Mm. professori Matti Wiberg kannattaa pääsykokeista luopumista. Hän halusi ottaa kaikki halukkaat yliopistoon sisään ja opiskelumenetyksen perusteella valittaisiin jatko-opiskelijat.

Kommentti: Wibergin malli mahdollistaisi professoreille oivallisen tulonhankintamallin, jossa
opiskelijan iskä voisi tarjota proffalle lounaan ja ruskean kirjekuoren.  Myös voitaisiin hyödyntää yhteyksiä vapaamuurareihin ja muihin hyväveliverkostoihin.


Vaikka Wibergin mallissa "paska tippuu rattailta" voi edestä löytyä suo ja vetelä.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Juoksupäiväkirja 2.5.2012

Juoksin neljä päivää sitten toisella paikkakunnalla asfvaltilla. Siitäkös jalat kipeytyivät ja jouduin keskeyttämään suorituksen.
Tänään juoksin tutulla pururadalla ja 55 minuutin lenkki sujui helponlaisesti. Puoliväliin asti alaraajat antoivat kivuntapaisia merkkejä mutta loppumatka sujui kevyesti. Siksi elättelen toivoa kunnon parantumisesta.