perjantai 29. kesäkuuta 2012

Tulitikkuja lainaamassa

Strömforsin ruukinmyllyn teatterissa esitetään  Maijua Lassilan näytelmää  "'Tulitikkuja lainaamassa"

Näyttelijät:



Strömforsin maisemia:   Klikkaa kuvaa





Lääketiede ja tasa-arvo

Lääketieteen osalta on keskusteltu tasa-arvosta potilaiden hoitoon pääsyn osalta. Epätasa-arvoa on myös muulla alueella.

Valtiovalta suosii rahallisesti yliopistopaikkakuntia, joilla on tarjota lääketieteellisissä kirjastoissa luettavaksi useimmat kansainväliset tiedelehdet. Tämä on eräs syy, miksi monet lääkärit pyrkivät yliopistopaikkakuntien läheisyyteen harrastamaan ammattiaan.

Internet kuitenkin teoriassa sallii tiedejulkaisujen lukemisen missä päin tahansa Suomea. Käytännössä tämä ei ole mahdollista, koska esimerkiksi Helsingissä Terveystieteiden keskuskirjasto (Terkko) ei anna kirjaston Internetin kautta tapahtuvia käyttöoikeuksia muille kuin kuin yliopistosairaalan palveluksessa oleville tai yliopiston opiskelijoille.  Muiden pitää fyysisesti mennä kirjaston tiloihin voidakseen lukea haluamiaan julkaisuja.

Siksi ehdotankin peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardosinille, että kaikille Suomen terveyskeskusten lääkäreille järjestettäisiin käyttöoikeus Terveystieteiden keskuskirjaston julkaisuihin Internetin kautta. Tämä lisäisi syrjäseutujen terveyskeskusten houkuttelevuutta työpaikkoina ja asettaisin  syrjäseutujen lääkärin samalle viivalle tiedonhankinnan osalta yliopistosairaaloiden kollegojen kanssa.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Jean-Jacques Rousseau zum 300. Geburtstag

Via wissen. ARD

  • Rousseau-Nichts zu vergergen.  VIDEO


Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) Wikipedia







maanantai 25. kesäkuuta 2012

Hallitus karsii uskontotunteja

Via Kotimaa


Kommentti:  Käsittämätöntä. Jos halutaan jatkossa estää nuorten miesten tekemiä joukkomurhia, olisi uskontotunteja mieluummin lisättävä.  Joukkomurhat viestittävät alentuneesta moraalista ja ilmentävät pahuutta murhan tekijän kohdalla. Luterilaisen kirkon oppi toimii tätä kehitystä vastaan.

Having Your Coffee and Enjoying It Too

Via The New York Times (R free)

President Putin's Middle East gambit

Via BBC

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Yulia


England's Euro 2012 quarter-final boycott by UK government




england fans Yulia Tymoshenko

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Köyhä Suomi maksaa

Via etanan sääasema


Kommentti: Suomen on aika viheltää peli poikki ainakin omalta osaltaan rahan antamisessa ja lainaamisessa Etelä-Euroopan maihin. 

Russian Opposition Parties Form Coalition

Via Radio Free Europe



The People's Freedom Party -- headed by former Russian Prime Minister Mikhail Kasyanov (center) and former Deputy Prime Minister Boris Nemtsov (left) -- has merged with the Republican Party, headed by former Duma Deputy Vladimir Ryzhkov (right).

Ein Ende mit Schrecken ist besser als ein Schrecken ohne Ende

By Hans-Werner  Sinn

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Demonstrationen in Moskau 12.6.2012

Via Süddeutsche

Russland 12.6.2012

Via Die Zeit  

Paul Krugman 12.6.2012

VIDEO

Violent clashes erupt at Moscow opposition rally. 06.05.2012 Marsh of million in Moscow

VIDEO I


VIDEO II

VIDEO III




Tens of thousands flock to anti-Putin protest in Moscow

Via The Globe and Mail

Putins Provokationen stärken die Protestbewegung

Via Tageschau AUDIO

Suomi, Nato, Kreikka ja Espanja

Suomi tukee rahallisesti Nato-maita Kreikkaa ja Espanjaa, jotka pyrkivät täyttämään Natoon liittyvät

sotilaalliset velvoitteet.

Samanaikaisesti Suomi vähentää omien puolustusvoimiensa rahoitusta.

Suomi siis välillisesti tukee Natoa ja laiminlyö omia puolustusvoimiaan.

Sosialidemokraattinen ministeri teki Kreikan kanssa lainojen osalta takuusopimuksen, joka on julistettu

salaiseksi. Sama salakähmäisyys jatkunee myös Espanjan tuen osalta.

Suomen puolustusvoimien alasajon seurauksena venäläisellä kenraalilla on kanttia tulla Suomeen

haistattelemaan.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Physicians for Human Rights: Destruction of Medical Samples in Magnitsky Case is a Clear Obstruction of Justice

Via Law and Order in Russia

Helsingin yliopiston kirjastopalvelut

Vain Helsingin yliopistollisen keskussairaalan palvaluksessa olevat lääkärit pääsevät lukemaan kotoaan Internetin kautta yliopiston kirjaston lääketieteellisiä lehtiä. Mm. terveyskeskuslääkäreille  tätä ei sallita.
Yksityislääkäri ei saa näitä lehtiä lukea vaikka hän olisi valmis maksamaan lukuoikeudesta täyden korvauksen.

Kommentti: Mediassa keskustellaan Suomen terveydenhuollon tasosta.  Lääkärikunta saa aika ajoin kovaakin kritiikkiä. Vaikka yliopiston kirjastoa pidetään yllä valtion kautta verovaroin, ei lääkäreille anneta mahdollisuutta lukea elektronisia lehtiä muuten kun käymällä yliopiston kirjastossa, joka usein on ruuhkainen.  Yliopiston kirjasto ja Terkko on unohtanut, mikä on sen toiminnan tarkoitus.  
Sosiaali- ja terveysministeriö voisivat puuttua asiaan ja järjestää kirjaston toiminta lääkäreiden tarpeita vastaavalle tasolle. Kyseessä eivät ole suuret rahat mutta asialla on suuri kansanterveydellinen merkitys.
Olisi erittäin tärkeää, että myös syrjäisten terveyskeskusten lääkärit pääsevät lukemaan kansainvälisiä  lääktieteen julkaisuja.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Warum der Rubel abwärts rollt

Via  Der Spiegel

Espoo alueittain 2011

Tietoisku 4/2012

Kommentti: Kiinnitin huomiota, että tilastojen mukaan Espoon keskustan väestön tulotaso, työllistyminen ja asumisen taso eivät paljoa Espoon keskiarvosta ja moni mittari  ohitti Suomen, Helsingin sekä Vantaan luvut.

Kunnallisvaalit 2012

Susanna Rahkonen asettuu Vihreiden ehdokkaaksi Espoossa tämän vuoden kunnallisvaaleissa.