perjantai 13. heinäkuuta 2012

Vapaavuori

Kansanedustaja Vapaavuori vastustaa Helsingin Sanomien mukaan Espanjan pankeilta vaadittavien takuiden ottoa.

HS:n mukaan hän olisi sanonut:
"Nyt pieni ja piskuinen Suomi vaatii suurvallalta Espanjalta vakuuksia siitä, että suostumme vastaamaan kahden prosentin  osuudesta heidän pankkiensa pääomittamisesta."

Kommentti:
Outoa ajattelua Vapaavuorelta. Hän on nähtävästi vakuuttunut, että annettu laina tullaan saamaan takaisin ilman takuitakin. Enpä olisi siitä kovin varma.


Mikäli Vapaavuori haluaa lahjoittaa Espanjan pankeille suomalaisten veronmaksajien rahoja, on kyseessä poliittinen kannanotto, johon äänestäjien on syytä reagoida seuraavissa vaaleissa.


Vapaavuori on nähtävästi huolissaan sosialidemokraattien kannatuksen noususta valltiovarainministeri Urpilaisen isänmaallisen toiminnan johdosta.


Vapaavuori kertoo Espanjan olevan suurvallan.


Google kertoo seuraavien maiden olevan nykyään suurvaltoja joko taloudellisesti tai sotilaallisesti:

Entisiä suuravaltoja ovat:


Kommentti: Espanja oli siis suurvalta 500 vuotta sitten. Kansanedustaja voisi päivittää tietonsa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti