keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Jätepato uhkaa murtua Kittilän kultakaivoksella

Yle 28.10.2015


Yle:
"
Syyskuun puolivälissä Kittilän kultakaivoksen jätealtaassa havaittiin outo vuoto. Asiaa tutkimaan lähetetty sukeltaja löysi 14 metrin syvyydestä jätealtaan NP3 pohjan suojamatosta viisi peukalonpään kokoista reikää. Syytä reikiin ei yhtiön mukaan ole kyetty selvittämään.
Altaan vesimäärä on Lapin ELY-keskuksen mukaan kasvanut enemmän kuin kaivosyhtiö on etukäteen laskeskellut. Valtavan vedenpaineen seurauksena viidestä pienestä reiästä purkautui jätevettä läheiseen ojaan 340 kuutiometriä tunnissa. Ojasta vesi päätyi pintavalutuskenttänä toimivan suon läpi suoduttuaan läheiseen Seurujokeen."

Ei kommentteja: