torstai 23. kesäkuuta 2016

Helsingin Sanomat ja eutanasia

Torstaina 23.6.16 HS antaa palstatilaa kirjailija Jörn Donnerin eutanasiapohdiskeluille.
Donner mielellään käyttää terveyspalveluja 83-vuotiaana, koska pitää itseään työkykyisenä ja yhteiskunnalle hyödyllisenä henkilönä. Sen sijaan hän on valmis luopumaan sellaisten kansalaisten
hoidoista, jotka eivät tuota valtiolle tai kunnalle hyötyä ja on valmis lakaisemaan nämä henkilöt "maton alle".

Kommentti: Tuollaista tekstiä pystyy tuottamaan vain paatunut itsekeskeinen lurjus, jollainen
Donner valitettavasti on. Toki hänellä on erinomaisia kirjallisia tuotteita. Esimerkiksi olen mielenkiinnolla lukenut hänen tekstiään runoilija Elmer Diktoniuksesta. Vaikka väitän Donneria lurjukseksi, en väitä häntä tyhmäksi.  Myös hänen elämäkerrallinen Mammutti oli mielenkiintoinen. Kirjassa kerrottiin yksityiskohtaisesti erään kirjalilija Donnerin sielunelämästä ja hänen liikkumisestaan maailmalla.

83-vuotias työeläkettä saava henkilö maksaa eläkkeestään sekä valtionveroa (jos eläke on riittävän suuri) että kunnallisveroa, joten mihin perustuu väite siitä, että tämä 83-vuotias ei tuota yhteiskunnalle ( = valtio + kunnat). Toki hän kuluttaa eläkemaksujen muodossa yksityisten vakuutusyhtiöiden varoja mutta lehtitietojen mukaan olisivat nämä varat tällä hetkellä riittävät ja vakuukutusyhtiöillä on kymmenien miljardien eurojen edestä sijoituksia.

Mainittakoon, että Suomen lain mukaan eutanasia  Suomessa on rikos. Donner ja Helsingin Sanomat eivät suoranaiset yllytä lukijoitaan rikokseen mutta tällaisilla kirjoituksilla  voi olla demoralisoiva vaikutus terveydenhuollon henkilökuntaan.


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Helsingin Sanomat ja lääkärit

Helsingin Sanomien mukaan (Ti 21.6.16 A4) Suomessa ovat huonot kirurgit, koska heidän soveltuvuuttaan alalle ei ole mitattu siinä vaiheessa kun he ovat pyrkineet lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Kuitenkin, jos me arvioimme suomalaisen kirurgian tasoa eri alueilla, edustavat monet kirurgian alat maailman huippua.

Siis Helsingin Sanomien mukaan "'Väärin sammutettu". 

1970-luvulla annettiin toimittajille Tampereella marxilaista koulutusta ja jäljet näkyvät vieläkin.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sekukinumabi reumasairauksien ja muiden sairauksien hoidossa

Sekukinumabi reumasairauksien ja muiden sairauksien hoidossa




Pekka J Nykänen

Reumatologi

Huhtikuu 2016
Ajanvaraus vastaanotolleni täältä








Artikkeli kokotekstinä tästä

perjantai 15. huhtikuuta 2016

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Terveystieteiden keskuskirjasto

Kirjoitin vuonna 2012 terveystieteiden keskuskirjaston toiminnasta.

Artikkeli oheisena. Se on edelleen ajankohtainen.

http://nettipaivakirja5.blogspot.fi/2012/05/google-ja-laaketiede.html