keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Lapin ELY-keskus tiedote 23.10.2015

Toimenpiteet Kittilän kaivoksen allasvuodon hallitsemiseksi (Lapin ELY-keskus)

Lapin ELY-keskus on antanut päätöksen Agnico Eagle Finland Oy:n poikkeustilanneilmoituksen johdosta. Päätöksessä on annettu määräykset välittömistä toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen kaivoksen rikastushiekka-altaan (NP3) kaaripadon sisäpuolisen selkeytysaltaan hallitsemattoman vuodon estämiseksi.

Vuoto todettiin syyskuussa, jolloin aloitettiin toimenpiteet vuotokohtien korjaamiseksi. Altaan veden pinnan taso on edelleen korkealla, 21.10.2015 se oli +233,66 m. Yhtiön mukaan turvallinen veden pinnan maksimitaso voi lyhytaikaisesti olla +234,00 m. Veden pintaa on laskettava hallitusti mahdollisimman nopeasti turvalliseksi arvioidulle tasolle +230,00 m.

Yhtiön ilmoituksen ja ELY-keskuksen siihen antaman ympäristönsuojelulain 123 §:n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan päätöksen perusteella yhtiö voi tilapäisesti johtaa vuotavasta altaasta käsiteltyjä prosessijätevesiä Seurujokeen ympäristöluvasta poiketen.  Tilanteen helpottamiseksi selkeytysaltaan vettä johdetaan myös uuteen vesivarastoaltaaseen heti, kun allas on turvallisesti käyttöönotettavissa.
Liite. Päätös valitusosoituksineen
Lisätietoja antaa johtaja Timo Jokelainen, puh. 0295 037 339.


Kommenttini: Kannattaa lukea  Liite    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti