sunnuntai 30. elokuuta 2009

Money-driven medicine

Katso Bill Moyersin ohjelma Amerikan terveysbisneksestä. VIDEO I ja II

Via Dandelion Salad



Kommentti: Suomessakin on liike-elämä jossain määrin kiinnostunut terveydenhoidosta bisnesideana.
Tämä on terveellistä tiettyyn pisteeseen asti mutta on tärkeää muistaa, että raha on väline hankkia ihmisille terveyspalveluja eikä päinvastoin terveyspalvelut ole väline hankkia rahaa pääomasijoittajille.

Suomessakin on käynnissä ideologinen taistelu näiden kahden suuntauksen välillä. Julkisten terveyspalvaluiden välinpitämätön ajasajo edesauttaa bisnesajatteluun perustuvien palveluiden laajenemista. Tässä suhteessa Amerikan tie ei saa olla Suomen tie. Siellä bisnestie on johtanut umpikujalle.

Kuten Moyersin videoista ilmenee, siirtyy terveydenhuollon varoista merkittävä osa vuosittain liikemiesten taskuihin. Lääkärit on valjastettu (pakotettu) tuottamaan nopeassa tahdissa erilaisia temppuja, joista voidaan laskuttaa potilasta tai hänen vakuutusyhtiötään.

Moyersin videon mukaan vielä 1960-luvulla sairaalat olivat lääkärijohtoisia.

1970-luvulla Amerikassa päätettiin, että muut ammattiryhmät ovat sopivampia sairaaloiden johtoon.
Siitä alkaen sairaaloiden tavoitteeksi on tullut voiton tuottaminen sijoitetulle pääomalle. Rahat saadaan vakuutusyhtiöiltä ja potilailta. "Terveysteolliset kompleksit" sanelevat hoitolinjat yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa. Lääkäreistä on tehty tempputohtoreita. Operatiivinen ja akuuttimedisiina on kehittynyttä mutta konservatiivista ja ennaltaehkäisevää ei pystytä pyörittämään, koska yleislääkärin tehtävät ovat huonommin palkattuja ja aikaa vieviä.

Terveysteolliset kompleksit ja vakuutusyhtiöt ovat elefantteja, joiden alla ruoho tallaantuu ja potilaat ovat ruohoa. Voiton maksimoimiseksi ei tarkoituksella tehdä turhia tutkimuksia mutta kynnys tutkimusten tekoon on matala vaikka europpalaiset hoitokriteerit sallisivat vaatimattomamman tutkimuspaketin.
Vaikka USA:n palaa rahaa huomattaavasti enemmän kuin Euroopassa, on monissa Euroopan maissa ihmisten elinikä pidempi ja hoidon tulokset usein parempi pienemmällä rahamäärällä.

Osalla kansasta ei ole sairausvakuutusta mutta päivystyspolille heillä on oikeus tulla vaikka vakuutusta ei ole. Tämä vääristää palveluiden tarjontaa.
Yli 65-vuotiailla on Medicare, johon saadaan rahat verotuksen kautta. Myös Medicaren kustnanukset ovat karkaamassa. Samoin potilaiden vakuutusmaksut ovat moninkertaistuneet muutamassa vuodessa.

Osa niistä, joiden sairausvakuutus on kunnossa ja palvelut toimivat, eivät ole halukkaita laajantamaan terveyspalveluja köyhiin väestöryhmiin, koska jostakin rahat on saatava ja mahdollisesti joudutaan verotusta siksi koventamaan.

Osa keskituloisistakin on luisunut sairausvakuutuksen ulkopuolelle, koska vakuutusmaksut ovat nousseet liikaa.

Amerikan lääketeollisuus on onnistunut lobbaamaan presidentti Obaman kanssa sopimuksen siitä, että Amerikkaan ei saa tuoda halpoja rinnakkaislääkkeitä Euroopasta tai Kanadasta eikä valtio painosta Medicaren meneviä lääkekustannuksia lääkeyrityksiä vastaa alentaakseen lääkkeiden hintoja.

Ei kommentteja: