maanantai 6. lokakuuta 2008

Talletussuoja

Eräs keskeinen syy talouden epävakaisuuteen on säästäjien talletusten puutteellinen turva.
Pankit voivat tehdä säästäjien rahoilla riskisijoituksia pelkäämättä seurauksia, koska pankkien ei tarvitse antaa säästäjille mitään takuita ottamastaan lainasta, jota talletustiliksi sanotaan.

Ehdotukseni: Pankkien olisi annettava Suomen valtiolle pantiksi reaaliomaisuutta sillä määrällä millä heidän hallittavanaan on ihmisten säästöjä tileillä.  Sen jälkeen valtio voi taata ihmisille, että he tarvittaessa saavat rahansa tililtään.  

USA:sta liikkeelle lähtenyt rahoituslama on suuren luokan huijaus, jossa tavallisten ihmisten säästöt jälleen kerran on osittain siirretty huijareiden taskuun.  Huijausvälineenä ovat toimineet erilaiset rahastot, joiden arvo on romahtanut. Nyt on USA:ssa tavallinen veronmaksaja joutunut maksumieheksi ja takuumieheksi kaikelle ja niin on käymässä Euroopassakin.

Finanssiliberalsimi on tullut tiensä päähän. Pankinjohtajille ja rahoitusyhtiöille ei voida antaa vapaita käsiä rahaliikenteen ohjauksessa, koska heiltä puuttuu siihen tarvittava vastuuntunto sekä moraali. Valtiot ovat pakotettuja kiristämään nyörejä.


Ei kommentteja: